• Tuleva Koti

    1947 valmistuneen puutalon remontointia vanhan ajan hengessä

  • Remontti

    1947 valmistuneen puutalon remontointia vanhan ajan hengessä

  • Projekti

    1947 valmistuneen puutalon remontointia vanhan ajan hengessä

lauantai 31. tammikuuta 2015

0

Keskeneräisyys kaunistaa?

Olen kuullut monelta taholta varoituksia keskeneräiseen taloon muutosta. Näitä varoituksia ei varmasti ole kerrottu suotta, keskeneräisyyteen tosiaan tottuu. Keittiö oli ensimmäisen kuukauden ilman työvaloja ja kattovalojakin siellä oli vain yksi, kun kahdelle on varaus. Puuttuvia valaisimia korvasivat kaapin päälle viskatut jouluvalot ja hyvin siellä köökissä useampi setti sapuskaa valmistui.

Joulun alla saatiin kuitenkin työvalot paikoilleen ja koska listaa jäi, laitettiin toiset setit kaappien päälle. Pistorasioita ei vielä silloin laitettu, eikä niitä ole tammikuussakaan laitettu. Ostettu ne kuitenkin on, ehkä joku ilta innostutaan ja sitten pyydetään sähkäri kytkemään.


Puuttuvista listoista nyt on tässä vaiheessa turha puhuakaan, ne on edellisissäkin kämpissä laitettu perinteisesti paikoilleen siinä vaiheessa kun kämppä on myyty. Pintojen ja jopa sisäkattojenkin puuttumiseen alkaa kuitenkin tottua. Vai huomaako joku enkelikellon tai  kuusen takaa muurin vaillinaisuudet? En minä ainakaan. Ruokailutilaankin saa tunnelmaa muutamalla kynttilällä, keksillä ja kahvikupilla. Vaikka voisihan niitä pintojakin laitella. Ehkä kohta. Kun joulukoristeetkin on nyt siivottu pois.



Jopa ruokailuhuoneen johtoviidakko jotenkin omituisesti normaalioloissa katoaa näkökentästä. Ainakin hetkeksi, jos ummistaa silmät. Tapetoinninkin voisi tehdä edes näistä asuinhuoneista loppuun ja eilen illalla MELKEIN tartuinkin toimeen. Sitten en jaksanutkaan sekoittaa liisteriä ja niin se homma jälleen jäi ja edelleen näyttää tältä.


Nyt kuitenkin lupaan, että seuraavassa postauksessa, jonka kirjoitan helmikuun aikana, esittelen valmiita pintoja. Sekä saunan, sillä siellä on tällä aikaa tapahtunut. Tämän postauksen loppuun laitan kuitenkin vielä talvisen taulun. Onneksi kaikki ei sittenkään ole rumaa.