perjantai 21. kesäkuuta 2013

0

Myydään: Asunto

Edellisellä kerralla se tapahtui heti. Kutsuttiin välittäjä, saatiin hinta-arvio, otettiin valokuvat, lähdettiin ystävien kanssa lomalle ja kämppä oli myyty haluttuun hintaan. Tehtiin kaupat uudesta asunnosta, maalattiin seiniä, siirrettiin tavarat ja synnytin lapsen. Helppoa.

Nyt olemme viihtyneet tässä kohta kolme vuotta, ajattelimme olevamme kerrostaloihmisiä. Sitten iski oman pihan, autotallin, kiukaan ja lautalattian kaipuu. Ehkä se tapahtui pikkuhiljaa. Multapurnukat parvekkeella ovat vuosi vuodelta lisääntyneet, roskalavoilta ja netistä ostetut vanhat polkupyörät kellarissa purkautuneet hitaasti osiksi, jotka odottavat kasaamista uusiksi pyöriksi. Lapsiinkin on onnistuttu istuttamaan puheet omasta pihasta ja hiekkalaatikosta. Leikkimökeistä eivät onneksi vielä ole kuulleet mitään.

Meille pitkällisen parin viikon harkinnan tuloksena, edellisen asunnon myynnin aikaisen matkaseuran pihamaalla vietetyn vapunpäivän jälkeen päätimme alkaa etsiä pienelle perheelleemme toiveet täyttävää taloa ja laittaa nykyisen asunnon myyntiin. Talo löytyikin nopeasti, kuten välittäjä nykyiselle asunnollekin. Talo myös meni nopeasti, tosin muille. Asunto on edelleen myynnissä, meillä. Esittelyitä on nyt puolessatoista kuussa pidetty neljä, kävijöitä kämpässä on käynyt yksi. Alakerrassa on vastaava asunto myynnissä, remonttia tehty vähän enemmän kun meillä, hinta laskettu hieman meidän pyyntimme alle. Heidän asuntoaan on myyty kohta kolme kuukautta, yhtä laihoin tuloksin. Myynnissä on sekin edelleen.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti