torstai 11. heinäkuuta 2013

0

Remonttiarvioita

Käytiin ulkoiluttamassa remonttimiestä talolla. Puhelimessa sain käsityksen, että firma voi suunnitella remontin ja lupasivat antaa sen kustannuksista arvion heti. Sovittiin tapaaminen talolle remppaäijän ja välittäjän kanssa, mies roudasi muksut isovanhempien luo ja kiirehti paikalle, minä tulin töistä. Saatiin kyllä hyviä neuvoja ja talo kehuja, mutta arviota ei saatu, pitäisi olla suunnitelma. Minä kun luulin, että tämä olisi ollut ihminen, joka sitä suunnitelmaa olisi voinut tehdä.

No, ei tuo ihan turha reissu ollut. Saatiin kuitenkin vähän mielikuvia, mitä voi tai kannattaa tehdä ja mitä ei. Voisi olla, ettei öljylämmityksestä ihan heti ainakaan olisikaan pakko luopua. Tuo voisi laskea remontin hintaa jonkin verran. Saatiin myös välittäjän kanssa keskustelua kuntokartoituksen osalta eteenpäin. Me haluaisimme, että se tehtäisiin jo ennenkuin kauppahinnasta on päästy yhteisymmärrykseen, koska silloin tietäisimme, tarvitseeko meidän varata rahaa esim. kattoremonttiin ja milloin. Myyjä haluaisi, että kuntokartoitus tehtäisiin vasta varman ostajan kanssa, jolloin molemmilla osapuolilla on varmasti yhtä paljon tietoa talon kunnosta, kun kuitenkaan ihan kaikki tarkastutilanteessa saatava tieto ei päädy raporttiin.

Saatiin eilen toinen vastatarjous, lähes yhtä surkea meidän kannalta kun se edellinen. Ei montaa tonnia ole myyjä halukas tulemaan hinnassa vastaan. Päätimme nyt vetäytyä tuosta ainakin hetkeksi, tehdään laskelmia ja katsotaan jos vaikka tämä oma saataisiin nyt hinnanalennuksen jälkeen myydyksi. Kohta tulee onneksi jo syksy ja ehkä Suomi herää taas eloon asuntokauppojen osalta. Ja tuleehan noita taloja koko ajan myyntiin jos tämä ihana tällä aikaa menisikin. Ja jos ei mene, on meillä kuitenkin mahdollisuus tarjota uudelleen.

Ai niin ja äsken löytyi netistä tieto, että tuo katu aiotaan lähiaikoina asvaltoida. Huono uutinen.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti