keskiviikko 11. joulukuuta 2013

0

Hyvästi vanha koti!

Nyt on muutettu. Hesarikin tuli eilen väliaikaisasuntoon, joten kyllä se koti nyt on. Entinen koti tuntui eilen hyvin entiseltä, kun siivoilin siellä viimeistä kertaa. Luovutus on sovittu sunnuntaille. Muuten alkaa olla jo näin keskiviikkona valmista, mutta yhteen makuuhuoneeseen kerätyt tavarat pitäisi vielä kärrätä kylmävarastoon.

Eilisiltana piti olla koti-ilta. Viimeiset viikot ovat olleet yhtä pakkaamista ja tavaroiden ajelemista tai muuten vaan roudaamista, joten päätettiin että ollaan vaan eikä tehdä mitään. Samassa kylpyhuoneesta alkoi kuulua järkyttävää meteliä. Ekaa kertaa käytössä ollut pesukone (entisen koneen asuntomyyjämme myi epähuomiossa kämpän mukana), jonka päälle oli vielä nostettu kuivausrumpu, tanssi ympäri kylppäriä yrittäen hajottaa kaiken edelleen osuvan. Tahdilla 1400 kierrosta minuutissa. Hetken jäätymisen jälkeen tajusin kääntää virrat nollille, mies roikkui siinä vaiheessa jo kiinni koneissa ja saikin estettyä koko tornin kaatumisen. Koti-ilta vaihtui siis miehen ja esikoisen osalta Verkkokauppareissuun.

Ensimmäinen kysymys myyjältä, kun hänelle oli selostettu tapahtunut: "Poistitteko kuljetuspultit?" Mies: "Hmm. Mitäs ne olikaan?" Myyjä: "Luitteko asennusohjeen? Kohta yksi, kuljetuspulttien poistaminen." Mies: "Niin, ei kyllä taidettu lukea. Ainakaan ei poistettu mitään pultteja." Myyjä: "Juu, tämä on aika yleistä. Nyt jos kone on mennyt rikki tai se rikkoi jotain riehuessaan, ei mikään vakuutus korvaa kun ette ole toimineet ohjeen mukaan."
Että silleen.

No, poistettiin pultit, asennettiin uusi välikappale pesukoneen ja kuivurin väliin, pestiin pyykit loppuun ja näytti kone toimivan. Itse istuskelin linkouksen ajan tornin vieressä pulssin hipoessa kahtasataa peläten vaeltelun alkavan taas, mutta hyvin pysyi hökötys paikoillaan ja pyykitkin näyttivät puhtailta. Fiuh.

Niin ja sitä asennusohjetta ei mistään löytynyt, ilmeisesti sitä ei koneen mukana edes tullut. Käyttöohje ja muut paperit olivat kyllä tallessa, mutta asennuksesta ei niissä sanota mitään.

Ai niin, talollakin tapahtuu! Väliaikaiset lämmitysputket odottelevat valmiina, sähkökeskusta varten pitäisi vielä käydä porailemassa reikä seinään johdoille. Huomisaamuna kuitenkin pärähtää se suurin pora käyntiin, kun maalämpöä lähdetään hakemaan sieltä 240 metrin syvyydestä!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti