perjantai 7. maaliskuuta 2014

0

Liikaa putkia per neliömetri

Aamulla talolle mennessä pihassa odotti valtaisa sorakuorma. Raksapäivä alkoi miehen osalta siis soran kantamisella ja minun osaltani kuitukankaiden sommittelulla jotta sora saataisiin levitettyä niiden päälle.























Putkimies tuli paikalle putkineen ja ahkeroi päivän aikana hyvän näköiset uutukaiset viemärit paikoilleen. Mies ja minä toimimme siinä apumiehinä ja samalla yritimme järkeillä sisäpuolisia salaojia paikoilleen. Olin jo sahaillut parit salaojaputket mittoihinsa ja liittänyt mutkat niihin, kun putkimies vilkaisi putkea ja kysyi, aiommeko itse porata siihen reiät. Kävi ilmi, että salaojaputken asemesta meille oli toimitettukin sadevesiputkea! Tilauksen tarkistus ja soitto firmaan, tunnin sisällä putket oli vaihdettu. Loistavaa palvelua Meltexiltä!























Viemäriputkia jäi vielä vähän maanantaille laitettavaksi ja putkimiehen lähdettyä kotiin me kävimme kunnolla salaojituksen kimppuun oikeilla putkilla. Pahin riskihuone saatiin putkitettua, kunnes suunnitelmaan tuli ei-ihan-pieni mutta. Saunan alla olevan viemäriputkisolmun alitse ei mahdu millään salaojaputki. Saunasta ei siis sittenkään ole kaivettu tarpeeksi! Ongelmia toi myös se eilen katki rälläköity ikivanha mysteeriputki, josta jätimme puolet paikoilleen, kun luulimme ettei niin syvälle tarvitsisi kaivautua. Nyt se paikoilleen jätetty putkenpuolikas sitten estää salaojan kulun kuitenkin ja meidän piti soveltaa suunnitelmaa niiltä osin.


Huomenna siis tarkoitus jälleen kaivaa, salaojat on pakko saada kulkemaan saunan viemäreiden alta. Viemäreiden kaadot vaan tulee valitettavasti tuhottua samalla, joten putkimiehen pitää laittaa ne maanantaina uudelleen. Kevyen sorakerroksen alla oleva kuitukangaskaan ei juuri helpota kaivuuta. Masentava takaisku. Onneksi edes pari apumiestä tarjoutui miehen kaveriksi, päästäisiin yhdessä vähän aiemmin viettämään viikonloppua lasten kanssa. Tämä viikko on ollut raksalla kiireinen ja lapset ovat olleet pitkiä päiviä päiväkodissa, joten pieni pysähtyminen ei tekisi kenellekään pahaa.

Tekemäämme reklamaatioon saimme myös tänään lakimieheltä vastauksen. Pyysi lisätietoja mm. maalämpökaivon poraamisesta sekä ulkopuolisten salaojien korkeuksista. Lupasimme toimittaa tiedot viikonlopun aikana. Ihan hyvillä mielin tuosta, hyvä että asiassa on mukana ulkopuolinen henkilö ja uskoisin että pääsemme myyjien kanssa asiasta sopuun. Harmi tietenkin että ne varsinaiset salaojat eivät toimi ja koko reklamointihommaan piti ryhtyä.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti