torstai 17. huhtikuuta 2014

1

Lahoa, hometta ja uusi läpi

Asbestit saatiin viimein pihalle, vessan lattiamaton alta löytyi vielä kerros kaakeleita. Ne purettiin maton kanssa samana asbestipurkuna, emme jaksaneet enää kiikuttaa mitään tavaraa labraan analysoitavaksi. Kaakelien alta löytyi sitten valettu laatta, joka oli yhdestä kulmasta kostea.


Se vesi, mikä itse viikko sitten lattialle valutettiin, oli mennyt patterin läpivienneistä alas, eli tämä kosteus oli ihan eri paikassa. Mies piikkasi laatan auki ja alta löytyi irrallisia lautoja sekä kompostijätteeksi muuttunutta haisevaa purua.


Aika tuuri kävi, että sittenkin piti vessaa avata, olis jääneet nämä tuhot huomaamatta ilman asbestiputkia. Nyt on lahot ja homeiset puut ja purut poistettu, kuten myös vanhat viemärit ja vesijohdot. Talolla on nyt siis hetken aikaa itämainen vessa. Odotellaan vielä, että löydetään asiantuntija katsomaan kuinka pitkältä puuta pitää vielä vaihtaa ja sitten saakin vessaa alkaa jo rakentaa takaisin. Myös keittiön tuulikaapin seinästä löytyneet epäilyttävät pisteet haluan näyttää jollekin asioista tietävälle, ennen kuin alamme laittamaan pinkopahveja seinille. Nuo laudat pitää varmasti poistaa, mutta riittääkö että poistaa vain nämä vai pitääkö vaihtaa eristeitä tai lautoja syvemmältäkin. Jää nähtäväksi.


Keittiön seinäpapereita purkaessa tuli vastaan umpeen laitettu ovi, joka on johtanut keittiöstä olohuoneeseen. Tiesimme etukäteen, että sieltä löytyy sellainen ja päätimme pitää sen kiinni. Ajattelimme, että näin olohuoneeseen saataisiin jätettyä kokonainen seinä, joka helpottaisi tilan sisustamista. Nyt kuitenkin melkein hetken mielijohteesta päätimmekin avata tuon oven ja kyllä kannatti! Keittiöön tulee paljon enemmän valoa, huonejärjestyksen vaihtaminen muuttui mahdolliseksi ja onhan se kiva kun lapset voivat taas juosta kämpän ympäri ja ärsyttää ruuanlaittajaa.

1 kommentti:

  1. Se on joo tosi rentouttavaa kun tenavat pääsevät juoksemaan rinkiä ;) meillä se aika on vasta edessä, mut esimakua moisesta on jo saatu esmes mun vanhempien luota.. ja siltikin moista mahdollisuutta suunnitellaan tähänkin torppaan -.-

    VastaaPoista