perjantai 15. marraskuuta 2013

0

Virallisesti Meidän

Reilu viikko kaupoista, talolla käyty lähes joka päivä (lähinnä fiilistelemässä) ja rahaa poltettu jo kiitettävästi. Perheessämme on nyt uusi, toivottavasti suhteellisen lyhytaikainen jäsen, remppa-auto. Lisäksi hankittu peräkärry (tämä tosin jo ennen virallisia talokauppoja), lapio, teippiä, puukkoja, kyniä, kovalevyä ja sorkkarauta. Eikä tässä vielä kaikki ja rahaa tarvitaan lähitulevaisuudessakin. Tämän vuoksi on mukavaa, että sitä löytyy sieltä mistä pitääkin.

Olin viikonloppuna ystävieni kanssa teatterissa, kun yhtäkkiä asia jymähti tajuntaan ja tarkistin tilanteen samantien. Kyllä! Tili, jossa remonttia varten lainaamiemme rahojen oli tarkoitus olla, ammotti lähes tyhjyyttään. Ja nyt siis puhutaan, ei nyt sadoista sentään, mutta useista kymmenistä tuhansista euroista. Maanantaina selvisi, että pankki oli unohtanut siirtää tilin näkymään meille, rahat olivat kyllä olleet siellä koko ajan. Ei me nyt oikeasti ajateltu, että ne ovat kadonneet, mutta vähänhän tuo aiheutti mietintää.

Talolla on reilussa viikossa saatu näkyvästi aikaan vähän, taustatöiden parissa on miehellä mennyt useampi ilta. Näkyviä muutoksia on vasta perunakellarissa, josta on nyt purettu osa hyllyistä. Tarkoitus on tyhjentää se huomenna kokonaan, pestä vielä jossain vaiheessa ja ehkä kalkkimaalatakin, jotta saadaan siistiä. Perunakellarin lattialle ei muusta kellarista poiketen tehdä mitään, sillä sinne tulee tekninen tila ja maalämpöpumppu. Maalämpö on sovittu porattavaksi parin viikon päästä, jos vaan luvat saadaan sitä ennen kuntoon. Tonttihan on tällä hetkellä rakennuskiellossa johtuen edellisten omistajien tekemättä jättämästä rekisteröinnistä, joten anomme poikkeuslupaa maalämmölle. Toivottavasti ehtii täksi vuodeksi, sillä öljy loppuu joskus joulukuun aikana, emmekä haluaisi enää tilata sitä lisää. Naapuri ei antanut porauttaa kaivoa talojemme väliin, mutta kaivolle löytyi ihan hyvä paikka etupihaltakin. Alppiruusu jää kuitenkin tällöin vaaravyöhykkeelle ja vaadinkin miestä tuomaan rautakauppareissulta sen lapion tämän vuoksi.

Talolla on vieraillut jo sukulaisiakin, vähän sama fiilis kun silloin kun lapset ovat syntyneet. Ihmiset haluavat nähdä uuden tulokkaan ja mielellään heti. Ja mielellämme me olemme myös kaikkia tulokkaita esitelleet, samppanjapullokin on taidettu jokaisen kunniaksi korkata.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti