maanantai 10. helmikuuta 2014

0

Tontin lohkominen valmis, suunnitelmat suunnilleen valmiina ja vettä kellarissa

Rakennuskielto tontilta poistui, kun 80-luvulla etupihalta irti lohkaistu, myöhemmin tontille palautettu kaistale saatiin liitettyä takaisin ja tontti on jälleen asemakaavan mukainen. Rakennuslupa on ollut vetämässä jo jonkin aikaa, toivottavasti sekin saadaan piakkoin. Nyt on ollut kiireistä säätää kellarin työvaiheet tapahtumaan oikeassa järjestyksessä ja mahdollisimman nopeasti. Rakennesuunnittelijaa on ollut vaikea saada. Tällä hetkellä odotellaan viemärisuunnitelman valmistumista, tai oikeastaan odoteltiin, kunnes tänään mies huomasi pienen yllärin. Tulevan olohuoneen ulkoseinän vierestä valuu anturan päälle vettä! Kostea kohta näyttää noin metrin levyiseltä ja vesi on kirkasta. Mietinnässä nyt, josko patolevy olisi jostain syystä hajonnut, salaojat tukossa tai maalämpöporauksen yhteydessä löytynyt vesisuoni jostain syystä nyt puskemassa sisälle taloon... Tämän selvittely siirtyi nyt priority ykköseen.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti