keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

3

Rakennuslupa kourassa!

Rakennuslupalappu saapui postissa perjantaina. Nyt siis periaatteessa saa rakentaa. Kuitenkin vielä pitää saada vastaavilta mestareilta ja suunnittelijoilta nimet paperiin, rakennesuunnittelijalta aukotusten laskelmat sekä lakimieheltä tietoa reklamaation etenemisestä. Sitten voidaan viimein alkaa kaivaa etupihaa anturan aukon korjaamista varten, takapihaa sisäpuolisten salaojien vedenpoistoa varten, ehkä kaivaa vielä koko talon ympäri jotta saadaan uudet salaojat paikoilleen. Näiden jälkeen voidaan sitten laittaa paikoilleen alapohjan eristeet ja raudoitusverkot, tilata lattialämmitysmiehet hommiin ja viimein valaa laatta. Sitten odotellaan sen kuivumista pari kuukautta, jonka jälkeen päästään käsiksi pintoihin. En ikimaailmassa olisi voinut kuvitella, että remontointi voi olla näin hidasta!

Toki tällä välin voidaan edistää keskikerroksen valmistumista. Tänään asbestimiehet ovat taas työmaalla ja asbestipurku saadaan toivottavasti päätökseen. Eilen talolla olivat sähkömiehet töissä ja nyt sähkö kulkee uuden sähköpääkeskuksen kautta. Tämä tarkoittaa sitä, että talossa on sähköä tällä hetkellä ainoastaan kellarissa. Työvaloa pitää siis kuljettaa jatkojohdolla, mutta ainakin keittiön ja keskikerroksen vessan saa nyt purettua ilman sähköiskun vaaraa. Sen vessan, jonka oli tarkoitus jäädä niille sijoilleen ja johon ei ollut tarkoitus nyt koskea. Nyt siellä kuitenkin näyttää jotakuinkin tältä:


Kotelossa kulkee viemärin mineriittinen tuuletusputki ja koska se kulkee yläkertaan tulevan vessan läpi ja kattokin on sen läpiviennin vierestä vuotanut, on se helpompi poistaa kokonaan ja vaihtaa. Samalla koteloa saadaan pienemmäksi ja molempiin vessoihin vähän lisää tilaa. Putken poisto kuitenkin tarkoitti sitä, että keskikerroksenkin vessa piti avata. Ja kun nurkka avattiin, huomattiin että panelointi olikin lastulevyä, joten päätettiin hajottaa kaikki pinnat, tarkistaa kunto ja laittaa uudet pinnat koko vessaan. Myös nuo kuvassa näkyvät valkoiset laatat kiinnityslaasteineen ovat asbestia, nekin lähtevät sieltä siis tänään. Toivottavasti pönttö ja allas säilyisivät ehjinä, ihan kaikkea emme haluaisi ostaa juuri nyt.

Viikonloppu meni tukevasti pihatöissä, syreeniaitojen leikkausjätteen silppuaminen on näköjään suhteellisen suuritöinen homma. Pihaa myös siistittiin ja haravoitiin, istutuksia hoidettiin ja rakennettiin pikagrilli. Makkarat siinä lämmitti, mutta paljon muuhun tämä ei varmaankaan pysty. Tulipahan jotain käyttöä noille tiilille, ainakin hetkeksi!


3 kommenttia:

  1. Rakennuslupa: "Haaveissa vainko oot mun..." Meillä ollaan vielä sitä paitsi. Onnea teille sen johdosta! Se on aikas tärkeä virstanpylväs rempassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vielä siitä ei ole ollut konkreettista hyötyä, kun odotellaan edelleen ties mitä, mutta ainakaan tuota lupaa ei tarvitse enää odotella :)

      Poista
  2. Me ei kaivettu koko talon ympäri, kun ei ollut varaa, mutta jälkeenpäin on hieman mietityttänyt välillä että olisikohan kuitenkin kannattanut...

    Irtotiilikasalla grillattiin monet vuodet, sillä voi tehdä ihan mitä vaan jos malttaa laittaa kunnon hiilloksen. Oli vähän eri tavalla kasattu kuin tuo, yksinkertaisesti vain neljä tiiliseinää ja ritilä päällä. Alimmassa kerroksessa pari rakoa, että vetää paremmin. Ihan onnistuu gourmeet sillä.

    VastaaPoista