sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

0

Kaivaukset toistamiseen valmiina!


Nyt on sitten tarvittavat lisäsentit kaivettu! Apujoukkojen voimin kaivettiin koko perjantai ja puolet lauantaista, saimme kannettua savimaat ylös pihan perälle tulevaa autotallia varten ja loput tiilit ja laastimurskat Sortit-säkkeihin odottelemaan noutoa (läheltä tietä tällä kertaa!).

Aika velliähän tuo talon alla oleva maa osittain on, kuten kuvasta näkyy. Varsinkin juuri tuo kuvassa oleva ala-aula sekä kadunpuoleiset tilat ovat tiukkaa savea, jossa vesi nousee hyvin ylöspäin.

Mielipiteitä on nyt kyselty kolmelta eri asiantuntijataholta ja syy sille, että salaojitettuun taloon tulee näin paljon vettä on liian korkealle aikoinaan asennetut salaojat. Salaojien korkeus mitattiin ja kävi ilmi, että ne ovat tosiaan 15-20cm liian korkealla. Ikävää, sillä vesikaton ja pihan lisäksi vuonna 2000 asennetut salaojat vaikuttivat suuresti talosta maksamaamme hintaan. Melkein kaiken muun voikin olettaa olevan rikki tai ainakin vanhaa ja päivityksen tarpeessa, mutta noiden olisi olettanut olevan kunnossa.
Reklamaatio väärin asennetuista salaojista lähetettiin perjantaina ja vastausta odotellaan. Harmillista, että jouduimme reklamoimaan, mutta selkeästihän kysessä on piilevä myyjän vastuulla oleva virhe.

Jouduimme muuttamaan kellarin suunnitelmaa nyt niin, että saamme salaojat vedettyä myös talon alle. Anturoiden väliin tulee siis kauttaaltaan 25-30cm kapillaarisoraa. Tähän asennetaan salaojitus, joka purkaa anturan alta pihalla olevaan jo olemassa olevaan salaojakaivoon. Joudumme toki kaivattamaan talon ja tämän kaivon välisen maan auki. Lisäksi etupihalta löytynyt aukko anturassa kaivetaan esiin ja korjataan.

Loistavaa tässä tilanteessa on nyt se, ettei kellarissa ole enää mitään mahdollista poiskannettavaa! (Ellei muutaman putken alle jääneitä maita lasketa, mutta nämä tekevät yhteensä vain kymmenisen ämpärillistä) Seuraava vaihe on pakostikin se, että kellariin aletaan tuomaan uutta materiaalia ja rakentaminen pääsee viimeinkin vauhtiin! Mutta ensin vielä vähän kaivellaan pihamaalla...

Lounas yhdelle.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti